Ensimmäisen Wile-mittarin kehitti menestyksekäs suomalainen innovaattori Matti Wilska 1960-luvulla. Wile-mittarin prototyypit rakennettiin 1963-64 ja teollisen Wile-mittareiden tuotannon aloitti Wilskan lisenssillä Optillinen Tehdas vuonna 1965. Ensimmäiset patentit ovat vuodelta 1965. Wile on lyhenne kahden henkilön nimien etukirjaimista. Alkuosa tulee nimestä Wilska ja loppuosa nimestä Leitzinger. Matti Wilska hoiti Wilen patentoinnin Leitzingerin patenttitoimiston avulla ja toimiston omistaja Jorma Leitzinger halusi myös "puumerkkinsä" mittarin nimeen.
Ensimmäinen mittari oli nimeltään Wile 49-22. Muodoltaan laite muistuttaa nykyisiä Wile-mittareita vaikka laitteen rakennetta ja mittausperiaatetta onkin noista ajoista kehitetty melkoisesti. Ensimmäinen todella teollisesti tuotettu mittari oli seuraava versio, Wile 22A.
Vuonna 1970 esiteltiin Wile 35. Mittarista tuli todellinen klassikko. Sitä tuotettiin 36 vuotta, vuoteen 2006 asti. Tarinan mukaan Wilen 35:n runkosylinterin koko valittiin käteen istuvaksi yksinkertaisella tavalla: sen läpimitta on sama kuin tuon ajan koskenkorvapullon.
Wile siirtyi digitaaliaikaan 1980-luvun alussa kun Wile 100 esiteltiin. Se oli tuotannossa vuoteen 1986 asti kunnes Wile-tuotteet siirtyivät vastaperustettuun Farmcompiin. Valitettavasti laitteessa tarvittavien hienomekaanisten osien tuotanto kohtuullisin kustannuksin tuli mahdottomaksi ja laite poistui valikoimasta. Wile 100-mittarit ovat edelleen tuotantokäytössä ja itse asiassa niin pidettyjä että emme ole onnistuneet hankkimaan yhtään omiin kokoelmiimme.
Nykyinen digitaalinen mittarisukupolvi esiteltiin 1990 kun Wile 55 ja Wile 25 tulivat tuotantoon. Niitä seurasi myöhemmin Wile 6x-sarja joissa on graafinen tekstinäyttö ja lämpötilan mittaus ulkopuolisen pistimen avulla.
Ja kehitys jatkuu: Olemme aika varmoja siitä että paras Wile on vielä tekemättä...